- älä järjetön enää kapinoi mene vaan

- Miten tän nyt alottais..

ollu paljon pohtimista ja ongelmien

ratkomist. (rimmas aika hyvin)

Elämässäni ei varmaan ollu ikinä

näi hankalaa ihmissuhdetta ku nyt

tän pari vuoden aikana. Tai siis

joutunu tosissaan miettii 

hampaat irves ett mitä mä teen?

"mikä on paras vaihtoehto?"

"miten täst saa mittää järkevää"

nyt nämä pari kuukautta alkanu 

pikku hiljaa löytämään 

ratkaisu. Miks kohtalo 

tekee näit jekkuja ?

Tuntuu ett tää suhde ei tuu 

millää toimii vaik kui 

koittais mitä tehä. nii no 

ei se ehk yksin toimis?

niiku on se sanonta "suhteeseen 

tarvitaan kaksi"

vaik joo en väitä ettei 

siin suhtees ollu hyviä aikoja.

Mutta siis äääääh, hankalaa.

koittanu kaks kuukautta kirjoittaa

tänne jottai mut ei oo saanu 

ajatuksia sanoiksi. 

Mutta niin , tämä suhde on opettanu

mua paljon ja oon mä siit kirjoittanu aiemminki.

Hyi ku kesti kauan myöntää itelle toi totuus 

ettei varmaan toi suhde tule toimii ellei 

tee pari muutosta. Mut ei sitä toista voi pakottaa.

Kieltämättä sitä ihmistä rakastin sydämen pohjast.

Niin paljon ett ei voi sanoin kuvailla sitä.

Tarviiko mun enää ees selitellä?

"Voit sanoa mitä haluat,

se ei tunnu se ei kosketa

mene vaan mene vaan

tivolitkaan ei saa mua nauramaan

eikä sirkus tai sata hattaraa

mene vaan mene vaan

en kävele vastaan

Toinen toistansa täällä jumaloi

ketään täysin ei silti saada voi

älä järjetön enää kapinoi

mene vaan!

mene vaan mä voin kääntää pään
vaikeaa selittää ja ymmärtää
miten toisesta aina jälki jää
mene vaan

sitä mitä koitin sussa koskettaa
tajusin ei oo olemassakaan
aika kuole ei tappamallakaan
mene vaan"