- ota mut niin että sä muistat sen

- Huhu lähi aikoina ollu yhenlaista tunteiden vuoristorataa. En oo meinannut pysyy perässä. Mm. Yks sano ne mist viel vuosia sit oisin halunnu hänen sanovan mulle mut hän sanoi ne kyl vähä niinku myöhässä koska aiemmin hän ois saanu vastakaikua. Mutta niin jatkuu, sit oon tavannut ihmisen kans jonka kans miettiny aika paljon ihmisen mielen voimasta ja en oo pelkästä se joka puhuu. Yllättynyt kun jonku kanssa siitä puhunu nii alkaa olee mielen voiman kanssa samal aaltopituudella ja näin ollen olen saanu otteen omasta intuitiosta. Niin kevyt olo kun ei pään sisällä kamalaa maailman sotaa vaan vähä niinku viel jonkinlainen pikku draamaa on mut kyl tää täst seki laskeutuu.

Sit on eräs ihminen joka on onnistunu muuttaa tiettyjen tunteiden merkitys.
Siis nyt lähi aikoina olin sille vähän vihainen nii silti mietin millo mä saan nähä häntä taas.
Siis tässä vaiheessa ois tapahtunut toi kerrasta poikki toiminta. Oikeesti onko hän ees ihminen.
Yks aamulla olin kui perseeseen ammuttu karhu ku olin nukkunu alle pari tuntia nii hän helpotti oloo sil ett hän oli ehk maailman suloisin ku nukkuu ♡ 
Okeei mul on viel enemmän ristiriitaiset fiilikset häneen.
Välil oon hälle kui seinäruusu ja yhtäkkiä hän kohtelee mua kui hentoo kukkaa.
Hmm katsoo mitä kohtalo on  keksinyt meille.

Mut ei mul muuta nii hyvää sunnuntai päivää kaikille ♡

- Höpötystä

- Tuun varmaan enimmäkseen puhelimella kirjottelee tänne ku harvoin tulee käytetty konetta ja se on muutenki vähä ollu hias puoleinen. :D

- Mutta huhhu, eilisen kirjoituksen jälkeen olo ollu mikä mainio. Pystyn vähä paremmin hengittää. Vieläki meinaa olla sumuista pään sisällä mutta pikku hiljaa sumu laskeutuu. Vaikka tänään selkä oli taakkana töissä mutta pitkästä aikaa en stressannu paljon ajankulusta ja työpäivä kului todella nopeasti! Kehossaki huomaa ettei käy ylikierroksilla. Oon pystyny jopa pysyy iha paikallaan. Ei oo jatkuvaa tunnetta ett pitää olla menossa/tekemässä.

- Mutta niin, ihminen joka on mun elämässä tosi tosi tärkeä nii hän saa esiintyä tääl Herra X:nä. Hän on täs parin vuoden aikana vaikuttanu mun elämässä nii paljon ettei hän varmaa oo asiaa huomannu tai no halunu huomata vaikka jopa myönsin sille asioita mitä en ikinä ole sanonu kellekkää  (maininnu sen asian edellises kirjoitukses) nii hän tais vähä nolostuu asiasta nii vaihto puheaihetta.
Hän on niitä harvoja miehiä joitten seurassa voin olla aikalailla oma itteni.
Nyt täs lähi aikoina olosuhteiden takia oon muurautunu omiin oloihin nii hänen ansioista alan taas löytää itteni. Hän haluu tietää mun elämästä ja sitä myötä mä sen. Hänki oumaigaad tekee musta parempi ihminen. Jos nyt alkaisin sanoin kuvaa kui upea ihminen hän on niin tulis aika pitkä kirjoitus.

- Mulla oli aiemmin joitai mietteitä mitä oisin halunu kirjoittaa mut ne ei nyt tuu mieleen. Ehk pitää ens kerralla kirjottaa avainsanat johonki nii muistais ne. :D Tää oli vähä tämmönen höpön löpö kirjotus näin pitkän tauon jälkeen. Ehk ens kerralla kirjottelen tänne iha ajatuksen kanssa. Aika hassusti sanottu. :D

Mutta hyvää alkanutta viikkoa kaikille ♡

- paljon mietteitä

- Pitkästä aikaa tuli fiilis ett pitäis jossaki muodos saada ajatukset esille vai miten se paremmin sen voi lausua. Okei tuntuu ett taidot on ruostees tai vaan tuntuu etten oo päässy "ajatukset ja ääntä purkamaan". Ollu sitä kautta ett oon kuunnellu mutta mul ei oo annettu mahista olee äänessä.
Oon tässä tosissaan työstäny asiaan miksi meen lukkoon kun annetaan mahis kuuluttaa omia ajatuksia sit päätän vaihtaa aiheen siihen toiseen henkilöön jotta voin liueta takas kuuntelija rooliin. Miksi teen näin? Enkö vaa uskalla vai pelkäänkö liikaa tulevia reaktiota mun ajatuksista mitä täst suuresta suustani tuon. Nyt ku täst aiheesta kirjotan tuntuu ett aivoissa joku vetää kunnon rallia ja kuluttaa renkaat olan takaa ja näkyy vaa sumua. Miten onnistun siin ett se kuljettaja hölläis tai lopettaisi renkaitten kulutusta nii kaikki näkyis selkeemmin.

- Tällä viikolla saanu sen kokea kuin paksu oma suojamuuri on muurautunu. Hyvin huvittavaa ku mieli tienny jo ettei suhde missä oon ollu nii ei ole se mikä ois hyvä mulle. Ero keskustelus ku toinen lopetti valistuksen nii tuli "mun vuoro" ja hän odotti reaktiota. Jämähin. Menin lukkoon. Mieli huutaa päässä "anna hänen mennä" "älä yritä korjata tätä tilannetta" "pysy vahvana vaikka nyt sattuu paljon". Noi lauseet tuli päällekkäin ku mielil oli kiire etten polvistuis ja anois toista viel harkitsee asiaa. Oisin halunu sanoo hänelle paljon mut mieli pyyhki ne pois. Saan kiittää täl hetkel mun mieltä ett niin teki. Näin muutaman päivän pohdinnan jälkeen hän ei ollu se jonka voisin kuvitella yhteisen asuntolainan, farmari ja koiran hankintaa.

- Musta tuntuu ett mieli on meit kolme askelta eellä tulevasta. Näin täl viikolla ihmisen joka vahvisti mulle ett edellinen suhde ei ollu hyvä. Sit se ajatus mikä juolahti pääs en ois ikinä uskonu ett niin tulisin ajattelee. "hmm, jos tilanne olisi eri niin voisin hyvin käyä mutka sormus kaupassa ja kosinu häntä" Siis mä en oo voinu kenestä muusta ajatella tommost. Olikoha toi opetus mulle mikä fiilis se pitää olla toisesta jotta sen eteen voi taistella ja tehä kaikkensa toisen eteen? Mut ton ajatuksen jälkeen ollu tosi tooosi sekalaiset fiilikset mut oon todella helpottunut ja ehk hiukan onnellinen tästä viikosta.

"jos oisin jäänyt oottamaan sä oisit saanut mut hiljaa katkeroitumaan et oo oikee etkä koskaan ollutkaan"

- Nyt kun saanu purkaa näit osa ajatuksia tänne nii funtsinu johtuuko toi jatkuva väsy siihen ku en oo uskaltanu ja saanu tilaisuutta purkaa näitä ajatuksia? Urheilusta on tullu osa mun elämää nii sillo pääsen nollaa pääni ja ei oo enää nii väsyny ku viel pari vuotta sitten. Miten pääsen tästä pelosta yli jotta en väsyis helposti. Ehkä se päivä tulee ku tulee oivallus. Tästä tuli aika pitkä kirjoitus mut varmaan pitäis kirjoitella useammin nii ei tulis nii pitkiä kirjoituksia mutta huvittavaa sinänsä, miks stressaan sitä mitä muut aattelee ku teen tätä omaksi iloksi ja tää on mulle kui terapiaa. 

Rentouttavaa sunnuntaita teille ♡

-Uudet inspiroivat ideat ja mahdollisuudet saavat mielen kaasupolkimen painumaan lattiaa kohti.

•  pitkästä aikaa tuli into kirjottaa tänne ! Mieli ei oo nii "tukos" nii jospa jonkinlaisen väserryksen tehä tänne.

● luin tänää hidasta elämää kirjoituksia , voi apua ku rakastan nykyään sitä sivua! Enne tota kirjoitusta mielen käsijarruja en ois tajunu ett mä huomaamatta teen sitä , jättänyt jossakin vaiheessa oma käsijarrun päälle ja nähtävästi se nyt ruostunu kii ja vaatii oikeesti töitä saada pitkään ollen jarrun pois päältä ! Lainaan vähä kirjoituksesta teksti "Tiedät, että auton käsijarrua ei tulisi käyttää ajaessa, sillä sen tehtävä on varmistaa, että auto pysyy paikallaan. Perfektionistiset ajatusmallit ovat mielesi käsijarruja, jotka haittaavat etenemistäsi. Ne pitävät sinua paikallasi, vaikka oikeasti haluaisit mennä elämässä eteenpäin.

Vapauttamalla mielesi käsijarrut voit nauttia täydemmin elämästä, hyväksyä itsesi, saada rohkeasti aikaan enemmän ja stressata vähemmän."

Toi lause jäi soimaan päähän, jäin pähkää minkä ihmeen takia jättäny käsijarrun päälle. "Sinä valitset millaisilla säännöillä pelaat oman elämäsi peliä. On vaarallista laatia pelin säännöt siten, että häviät jatkuvasti itsellesi." Mä ollu huomaamatta liian vaativa ja ankara itselle , pitää tehä sitä ja ei saa tehdä virheitä ei saa nolata itseä olla tietämättä asiaa ei saa näyttää omia heikkouksia ja pitää pärjätä yksin. 

● Ei ei ei ei näin, pitää alkaa tehä periaatteille remontti. Ei oikeesti kukaan pärjää kaikissa asioissa yksin. Läheiset kyl auttaa jos sanoo ääneen avupyynnön. Sallia itselle heikkouksia ja vahvistaa niitä. Pelko menettää ihmisiä läheltä todellisen  luonteen takia saa tulla loppu. Todelliset ystävät ei häviä jos en esimerkiksi  osaa tanssia. 

● Voi luoja kui paljon voimia on tullu kulutettuu pelkoihin ja "ylläpitää" omia mielen käsijarruja, nyt niillekki tulee muutos ! Päivä kerrallaan alan arvostaa elämästä tuomia asioita. Kuten nyt kaunista värikästä syksyä. Alan arvostaa enemmän läheisiäni jotka on pysyny elämässäni vaikeiden aikojen jälkeen ja niitä jotka on nähny todellisen minäni. Alan huolehtii itsestäni ja ennen kaikkea hyväksyy itseni sellaisena ku oon ja innolla seuraan tulevia muutoksia mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sallin itseni vahvistuvan ja joskus myös romahtaa koska sitä myöten minusta tulee paljon vahvempi ku eilen. ♡

- Kerro miten voin luottaa ettei mua satu nextii ?

- Kui jotkut ihmiset voi olla nii itsekkäitä? Jos toisest näkee ett sil ei oo kaikki hyvin
nii sit aatellaan "jos kysyn silt onks se oikeesti kunnos nii se ehk tajuu kysyy multa samaa"
ja sit muutaman päivän pääst raivotaa "sä et osaa kiinnostua sun kavereista"
nii että anteeks mitä. Shokin ja tunnemyrskyn aikana ei oikee voi muutenkaa aatella
järkevästi nii että anteeks ku tunteet anto vallan ja en kysyny mite sul menee..
Muutenki koitan kuitenki kaikkeni jottei kiinnostus kaikkiin mee nii tommonen
lause pistetää esiin nii khyl pakostaki tulee semmone olo ett oonko mä epäonnistunu 
enkö oo yrittäny tarpeeks. Pittää varmaa itelle jankata ettei ne voi tietää sun taistelua 
mitä sä koet sun sisälläs. Tarvin sen ihmisen jonka kans puhuu täst. Tai no mul oli
semmonen ihminen mut ajatin sen ite pois mun luota.

- Ehkä koitan tavoittaa vain pelkkää kangastusta

 Lähi aikoina oon meinannu saada shokki ku vihdoinki 
mul alkaa selkenee ajatukset.
Ei ne toki kokonaa mut ei oo koko ajan semmost
eräänlaist myrskyä pään sisällä.
Ei oo enää epätoivoinen olo pahasti,
okeiokei johtuu taas rakkaudesta.

"Kaikki kävi niin pian kun aina luulin, että vähitellen lähden
Minä katuisin vaan en tiedä kuinka, enkä edes minkä tähden
Valittaisinko puoliääneen: johda kotiin matka keskenjääneen
Missä, miten päin täytyisi olla?
Huutaisinko, jos sä täällä sittenkin oot?"

Noi sanat nyt vähä kuvastaa mun tunne asioita.

Tai no tuntuu ett mä haluun jotain mut samal en haluu 

mitää. Haluun jonku vierelle mut samalla en. 

Sit lähi aikoina miettiny oonko mä oikeesti joku hirviö?

ku siis enne läheiset välit nii yhtäkkiä tuli vaa eräänlainen 

stoppi ja sitä ihmist jota enne rakasti nii ne tunteet 

hävisi. Nii no aivan varmasti muutki on kokenu tän asian.

Tunnen välillä itteni itsekeskeiseksi paskiaiseksi tai sit 

jonkilainen äiti teresaksi.

"Olen tehnyt kauan matkaa, tietä tyhjää kulkenut.

Etsien vain sisälleni rauhaa. 

On monta huulta maalattua vierelleni kaatunut

Aamun tullen yksin jatkanut oon matkaa
Valomerkkiin saakka juonut juomat halvat tarjotut
Usein darrassa myös saattanut oon jatkaa

Oon tuntemattomilta lämpöö, rakkautta ostanut
Miettimättä kummemmin sen hintaa
Kaikki ilot sekä murheet lauluissani laulanut
Siitä ainoastaan saanut oon mä virtaa
Tartu jo kii 
Anna kaikelle tarkoitus
Tuu ja ota mut, ota mut
Tee se niin 
Kuin olet tehnyt ennenkin
Tuu ja ota mut, ota mut kokonaan"

Ei jumalauta on mul sittenki tää pääkoppa sekasi.

- rakas onnea matkaan

- lähi aikoina tullu mietettyy onko jokaisen sisällä se "oma hirviö" joka välil tulee esille tai miten tän nyt saisin sen kirjoitettuu sanoiksi näit ajatuksia... Nyt tuntuu ettei mua kiinnosta mitä muut aattelee must tai jos pistää munkaa välit poikki siinäku jos ei jaksa katella tai ymmärrä. En ymmärrä mite ne jotka on viel mun elämässä nii jaksaa katella mua ku menettäny lähi aikoina ihmisiä lähelt nimenomaan ton takia ku en oo 100% jaksanu panostaa siihe kaverisuhteesee. Tää syksy ja alkutalvi on perseestä ku ei meinaa jaksa tehä mittää ja löytää aihetta hymyyn, nyt ollu helpompaa ku tein radikaalisen muutoksen elämäs ja helpottunu vähä elämä, mut on se myös pahentanu samal. Okei toi oli selitetty aika oudosti. En jaksa olla kiltti. En jaksa olla ymmärtäväinen. En jaksa yrittää auttaa. Ainaki nyt tuntuu voi olla ett jossai vaihees taas jaksaa. Millo? Nimenomaan millo... Tuunkoha ikinä löytää sitä ihmistä lähelle joka jaksaa ymmärtää mua ja rakastaa mua silti vaik nähny mun sisäisen hirviön? Jaa,a erittäin hyvä kysymys..... Khyl tää ehk täst joskus.