- paljon mietteitä

- Pitkästä aikaa tuli fiilis ett pitäis jossaki muodos saada ajatukset esille vai miten se paremmin sen voi lausua. Okei tuntuu ett taidot on ruostees tai vaan tuntuu etten oo päässy "ajatukset ja ääntä purkamaan". Ollu sitä kautta ett oon kuunnellu mutta mul ei oo annettu mahista olee äänessä.
Oon tässä tosissaan työstäny asiaan miksi meen lukkoon kun annetaan mahis kuuluttaa omia ajatuksia sit päätän vaihtaa aiheen siihen toiseen henkilöön jotta voin liueta takas kuuntelija rooliin. Miksi teen näin? Enkö vaa uskalla vai pelkäänkö liikaa tulevia reaktiota mun ajatuksista mitä täst suuresta suustani tuon. Nyt ku täst aiheesta kirjotan tuntuu ett aivoissa joku vetää kunnon rallia ja kuluttaa renkaat olan takaa ja näkyy vaa sumua. Miten onnistun siin ett se kuljettaja hölläis tai lopettaisi renkaitten kulutusta nii kaikki näkyis selkeemmin.

- Tällä viikolla saanu sen kokea kuin paksu oma suojamuuri on muurautunu. Hyvin huvittavaa ku mieli tienny jo ettei suhde missä oon ollu nii ei ole se mikä ois hyvä mulle. Ero keskustelus ku toinen lopetti valistuksen nii tuli "mun vuoro" ja hän odotti reaktiota. Jämähin. Menin lukkoon. Mieli huutaa päässä "anna hänen mennä" "älä yritä korjata tätä tilannetta" "pysy vahvana vaikka nyt sattuu paljon". Noi lauseet tuli päällekkäin ku mielil oli kiire etten polvistuis ja anois toista viel harkitsee asiaa. Oisin halunu sanoo hänelle paljon mut mieli pyyhki ne pois. Saan kiittää täl hetkel mun mieltä ett niin teki. Näin muutaman päivän pohdinnan jälkeen hän ei ollu se jonka voisin kuvitella yhteisen asuntolainan, farmari ja koiran hankintaa.

- Musta tuntuu ett mieli on meit kolme askelta eellä tulevasta. Näin täl viikolla ihmisen joka vahvisti mulle ett edellinen suhde ei ollu hyvä. Sit se ajatus mikä juolahti pääs en ois ikinä uskonu ett niin tulisin ajattelee. "hmm, jos tilanne olisi eri niin voisin hyvin käyä mutka sormus kaupassa ja kosinu häntä" Siis mä en oo voinu kenestä muusta ajatella tommost. Olikoha toi opetus mulle mikä fiilis se pitää olla toisesta jotta sen eteen voi taistella ja tehä kaikkensa toisen eteen? Mut ton ajatuksen jälkeen ollu tosi tooosi sekalaiset fiilikset mut oon todella helpottunut ja ehk hiukan onnellinen tästä viikosta.

"jos oisin jäänyt oottamaan sä oisit saanut mut hiljaa katkeroitumaan et oo oikee etkä koskaan ollutkaan"

- Nyt kun saanu purkaa näit osa ajatuksia tänne nii funtsinu johtuuko toi jatkuva väsy siihen ku en oo uskaltanu ja saanu tilaisuutta purkaa näitä ajatuksia? Urheilusta on tullu osa mun elämää nii sillo pääsen nollaa pääni ja ei oo enää nii väsyny ku viel pari vuotta sitten. Miten pääsen tästä pelosta yli jotta en väsyis helposti. Ehkä se päivä tulee ku tulee oivallus. Tästä tuli aika pitkä kirjoitus mut varmaan pitäis kirjoitella useammin nii ei tulis nii pitkiä kirjoituksia mutta huvittavaa sinänsä, miks stressaan sitä mitä muut aattelee ku teen tätä omaksi iloksi ja tää on mulle kui terapiaa. 

Rentouttavaa sunnuntaita teille ♡