- Taas vaihteeksi tuli mietittyy menneitä.. vaikka ei pitäis mutta jotenkin ne yhtäkkiä
vaan tuli esiin... Se aika kun olin oikeesti onnellinen. Ei ollu ku lievä masennus ja
paniikkihäiriö. Vaan sen yhden ihmisen ansiosta. Hänen olemus, hymy siis yksinkertaisesti
kaikki hänest sain mut onnelliseksi ja saamaa turvallisen olon. No niiku
sanotaan, kaikki loppuu aikanaan. Mikään ei oo ikuista. Vaikka kuinka haluais
nii ei ole. Ellei toinenki haluu taistella. Mutta tiedän mikä ois melkein ikuista. Tunteet.
Varsinki jos se ihminen on erityinen , ainutlaatuinen, vallannu aikoinaan sydämen.
Nähh turha mun on aatella ett kaikki viel korjaantuis... pitäis vaa alkaa jatkaa elämään yksin..
Kyl joskus kohtalo ja aika suosii mulle hyvän tuurin rakkaudes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti