- En oo hullu tähän mielentilaan ei oo diagnoosii

 

 

"Mä en pääse pakoon tätä tunnetta
Se valtaa pääni olin sit hereil tai unessa
Se hakkaa takaraivossa ku omatunto
En tiedä mikä enää täälä on se jota uskoo
Pitäskö kuunnella vaan järjen äänen rippeitä
Tuskin tosin sekään aikaan tääl sais ihmeitä
Vai sitten sydäntä, vai antaa vaiston viedä
En mäkään silti ihan kaikkee aio sietää

En pysty paikallani silmät auki makaan edes
Tää tunne kuristaa mut hengilt vielä joku päivä
Toivon et ees jollekkin oon muutakin ku "joku muija"
En ole oma itseni, mä kadotin sen vuosii sitte

Ulkokuori vahva, sisältä koskee
Kulissi sortuu, sitä mä pelkään
Jääkö mun vierelle silloin enää ketään"

 

 

äääääääää. Mite voi olla mahollist

ett pystyn jollaki taval

auttaa muita sitku itel joku probleema

NII TUNNEN ITTENI IHA AVUTTOMAKSI???

Niiku tänää yllätyin ku ystäväni sano mulle

ehkä jopa suoraan sydämestä mulle

"miten sä onnistut puhuu noi viisaasti?"

meinasin kysyy silt kysykkö ton tosissaa?

kukaan ei ikinä oo sanonu mulle tollee

ja oikeesti ehk maailman ihanempia kehuja

mitä oon ny kuullu.

Toi lause hiukan helpottui mun oloo

ja ehkä jopa paransi mun itsetuntoa.